torstai 15. syyskuuta 2016

Kaunis ja ihana Helsinki


  




Muutama viikko sitten minulla oli tilaisuus viettää iltapäivää 
 Helsingissä.
Ensin ajattelin tehdä kierroksen kivoissa kaupoissa, mutta päädyinkin jo yhden putiikin ja Suurkirkon liepeillä käyskentelyn jälkeen Ateneumiin. 
Ateneumissa riittää ihailemista ihan ilman taidenäyttelyjäkin, mutta päätin käydä pikaisesti katsomassa Suomen Taiteen Tarina -näyttelyn. Siellä viivyin tuttujen klassikoiden äärellä Syrjästäkatsojan tarinoiden innoittamana. Lainasin Otavan sivuilta allaolevan otteen:

Mustosen elämänmakuisessa suosikkisarjassa Syrjästäkatsojan tarinoita kurkistetaan kyökin puolelta herrasväen salonkeihin kuin Downton Abbeyssa ikään. Lukijoilta loistavan vastaanoton saaneissa romaaneissa seurataan sipoolaisen Ida Erikssonin kasvua nuoresta palvelustytöstä itselliseksi naiseksi. Hänen elämänvaiheensa yhdistyvät nautittavalla ja uskottavalla tavalla suomalaisten kulttuurisukujen historiaan.

Näissä romaaneissa vilahtelevat niin Topeliukset kuin Sibeliuksetkin, Albert Edelfelt aikalaisystävineen, Ville Vallgren, L.Onerva ja Leinon veljekset. Kirjojen jälkeen Edelfeltin ja kumppaneiden maalaukset sekä Ville Vallgrenin veistokset kiinnostivat aivan uudella tavalla. 

Näyttelystä jäi kiva tunne, ja Helsinki taas, se oli vanha tuttu, kaunis ja ihana. 



4 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoisilta kirjoilta :) Viikonloppuna juuri katsoin noita Enni Mustosen kirjasarjoja wikipediasta ja mietin millä aloittaisi, mutta ehkäpä aloitan juuri tuosta sarjasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä ainakin pidin niistä kovasti! Ajattelin itse seuraavaksi lukea Järjen ja Tunteen tarinoita -sarjan.
      Mukavia lukuhetkiä :)

      Poista
  2. Kiitos kirjavinkistä! EHdottomasti lukupinoon :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Jotenkin arvasin, että kiinnostut :) Terkut sinne <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)