maanantai 5. kesäkuuta 2017

Viimeinen kesä tässä pihassa













Meidän talo on saanut uudet omistajat ja muutamme kesällä takaisin kotiin Espooseen.

Vietetään siis viimeistä kertaa kesää tässä idyllisessä pihapiirissä, jollaista ei ehkä koskaan enää osu kohdallemme. Väistämättä mielen valtaa suuri haikeus, kun katselen pihaa. Niin monenmonta tuntia olen suunnitellut istutuksia, uurastanut niiden parissa, niin monet aamu- ja iltakierrokset tehnyt pihalla kesällä ja keväällä nauttien kukkasista, auringonsäteistä ja tuoksuvasta ruohosta. Ja niin monet kerrat ihaillut näkymää aamukahvipöydästä.
(Toisaalta taas saan heittää iloiset hyvästit ikuiselle kitkemiselle, ainaiselle lehtokotiloiden noukkimiselle, huonon omantunnon potemiselle keräämättömistä viinimarjoista ja muulle ei-niin-mukavalle pihapuuhalle joita vajaan tuhannen neliön tontilla riittää.
Ja oikeasti -pihalla tulee vietettyä aikaa ainoastaan keväällä ja kesällä. Ja hyvällä ilmalla. Auringonpaisteella. Eli meidän oloissa aika vähän loppupeleissä.) 

Viime päivät olen nauttinut omenapuun hurmaavasta kukinnasta ja ottanut hurjan määrän kuvia pihasta muistoksi. Vielä on onneksi monta ihanaa vaihetta pihan kesässä edessä ennenkuin muuttoauto starttaa pihasta. Ja uusi koti, sekin on jo löytynyt ja ostettu. Remonttisuunnitelmat on hyvällä mallilla...

Suloisia suvipäiviä!


6 kommenttia:

  1. Enkös mie jo arvannu😆!!! Niin kaunis on kyllä tuo teiän idylli!mutta iania kesähetkiä ja onpahan meille täällä ruudun tällä puolella taas uusi luku aluillaan lowimg whiteä 😇

    VastaaPoista
  2. Nyyhkistä. Uuden sivun kääntämiseen liittyy aina iloisia ja surullisia asioita. Muistojen kirjaa...
    Ps. laitahan niitä kuvia s-postiin, kun ehdit, lomalainen!

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti Espoon kodissa on piha johon voit istuttaa haluamiasi kasveja?

    VastaaPoista
  4. Kirjoitatpa osuvasti siitä, miten haikeaa on luopua vanhasta vaikka uusi olisikin jotain ehkä vähän parempaakin. Nauttikaa pihasta, kesästä ja kukista, toivottavasti pääset viherpeukaloimaan jatkossakin!

    VastaaPoista
  5. Kaunis piha onkin, ymmärrän tuskan. Tervetuloa kyllä takaisinkin, kenties törmätään!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)